PIENYRITTÄJÄ, HALUATKO NOSTAA LIIKETOIMINTASI SEURAAVALLE TASOLLE?
🚀
TULE JÄSENEKSI KASVUHALUISTEN PIENYRITTÄJIEN YHTEISÖÖN, KOHTI UNELMIA -AKATEMIAAN!
Meillä saat jatkuvaa vertaistukea bisneshaasteisiisi, sitoutunutta sparrausta suunnan kirkastamiseen sekä markkinoinnin ja myynnin työkalut, joiden avulla rakennat menestyvän liiketoiminnan ja stressittömän arjen.*
* Tämä on lupaus: kun panostat 60-120 minuuttia viikossa liiketoimintasi kehittämiseen, elämäsi tulee muuttumaan dramaattisesti – vain muutamassa kuukaudessa. Kymmenet jäsenemme ovat jo tehneet sen. Siksi sinäkin voit.
MOI YSTÄVÄ ❤️
Olen Johannes Laine, 33-vuotias isä, sarjayrittäjä ja akatemian perustaja.
Vuosien varrella olen mentoroinut satoja yrittäjiä. Moni heistä kipuilee samojen ongelmien kanssa:
"Mitä temppuja pitää tehdä että saisin lisää asiakkaita?"
”Tulen hulluksi kaiken maailman YELlien ja verojen ja kirjanpidon kanssa.”
”Aika menee ihan vääriin asioihin mutta en tiedä miten priorisoida.”
”Pelottaa, jos minusta ei olekaan liiketoiminnan seuraavaan vaiheeseen.”
”Tuntuu, etten saa lähipiiristä riittävää ymmärrystä omalle tekemiselle.”
”Vaikka nautin siitä että saan päättää asioista itse, kaipaan työkavereita.”
"Tarvisisin apua yhdessä jutussa mutta en tiedä mistä löydän oikean ihmisen siihen."
Kuulostaako tutulta?
Älä ruoski itseäsi.
Yrittäjyys ei ole helppoa. Tiedän sen omakohtaisesti.
Vaikka olen perustanut ja ollut osakkaana kymmenissä yrityksissä, olen myös tehnyt neljä konkurssia. Ne opettivat kivuliaasti että firman saaminen siivilleen vaatii monenlaista taitoa ja paljon työtä.
Mutta raataminen henkihieverissä ei ole vastaus.
(Jos kaikki Suomen loppuun palaneet yrittäjät pantaisiin maahan makaamaan, se jono kiertäisi monta kertaa maapallon ympäri.)
Työ polttaa loppuun koska meidän kulttuurissamme elää sitkeä myytti:
”YRITTÄJÄN PITÄÄ PÄRJÄTÄ YKSIN”
Aargh! 🤯
Törmään tähän tuhoisaan uskomukseen jatkuvasti. Se harmittaa sillä ei kukaan aloita yrittäjyyttä haaveilemalla että "voi kun voisi aina olla töissä".
Päinvastoin.
YLEENSÄ IHMISET LOIKKAAVAT YRITTÄJÄKSI KOSKA HALUAVAT, ETTÄ...
…työ olisi itsensä toteuttamista eikä tuntuisi puurtamiselta
...omaa osaamista voisi käyttää toisten ihmisten auttamiseen
…arjessa olisi mahdollisuus panostaa enemmän parisuhteeseen ja perheeseen eivätkä illat menisi toimistolla
…saisi itse päättää missä asuu eikä raha tai työmatka olisi este
…voisi reissata enemmän
…voisi elää omannäköistä, tasapainoista ja huoletonta elämää jonka aikatauluja eivät ulkopuoliset määrittele.
KUULOSTAAKO TUTULTA?
Riina Hyppönen, Wix Web Designer
"
Olen ollut noin vuoden Kohti Unelmia Akatemian -jäsen ja sen yhteisö on luonut muhun paljon uskoa ja rohkeutta toteuttaa omaa juttua. Perustin yritykseni vajaa puoli vuotta sitten ja olen yhteisön kautta saanut itselleni asiakkaita yli 2500€:n edestä.
Olen erittäin kiitollinen, kun saan olla osa tätä porukkaa!
Tuota kaikkea ei saa puremalla hammasta ja paiskimalla hommia kellon ympäri. (Sydänkohtauksen sillä kyllä saa.)
Jossain vaiheessa kyllästyin katsomaan uupuneiden yrittäjäkollegojeni ahdinkoa.
Tiesin että on olemassa toinen tapa.
Erilainen, kestävä tapa olla yrittäjä.
Nimittäin minä en suinkaan ollut kasvanut yrittäjäksi yksin puurtamalla vaan keskustelemalla satoja tunteja toisten yrittäjien kanssa, tekemällä yhdessä ja ottamalla oppia heiltä.
SIKSI HALUAISIN, ETTÄ KAIKILLA YRITTÄJILLÄ OLISI MAHDOLLISUUS...
…. jakaa epävarmuutensa ja huolensa toisten yrittäjien kanssa ilman pelkoa että tulee tuomituksi
… oppia toisten yrittäjien kokemuksista, välttää pahimmat virheet ja kopioida parhaat käytännöt
….oppia ne täsmätaidot joita jokainen yrittäjä tarvitsee ilman että eksyy netin ristiriitaisten vinkkien suohon tai istuu vuosia bisneskoulujen kursseilla
Uskoin, että jos tuollainen palvelu olisi saatavilla, yrittäjyys voisi todella olla unelmien toteuttamisen väline eikä se haaveiden murskaaja, josta näin ympärilläni esimerkkejä.
Näistä ajatuksista syntyi Kohti Unelmia Akatemia.
NYT AKATEMIA ON OLLUT OLEMASSA JO 1,5 VUOTTA.
Tässä ajassa siitä on hioutunut yhteisö...
… jossa jokainen saa tukea ja sparrausapua omalta pienryhmältään whatsappin ja videotapaamisten kautta
… jossa koko porukan kesken sukelletaan kuukausittain aiheisiin, jotka ovat eniten askarruttaneet omassa liiketoiminnassa, esimerkiksi miten määrittelen unelma-asiakkaani, missä kanavissa tavoitan heidät ja millaisilla sisällöillä
...josta löytyy aina joku, joka tuntee luotettavan tekijän, tarvitsipa apua nettisivujen copyn kirjoittamisessa, kirjanpidossa tai keittiöremontissa
… jonne kutsutaan menestyviä yrittäjiä kertomaan mokistaan ja opeistaan niin että jäsenet voivat poimia itselleen sopivat metodit oman menestyksensä rakentamiseksi
…. jossa jokaisella on pääsy yrittäjille räätälöityihin täsmätyökaluihin joilla voi ratkoa ongelmat millä tahansa liiketoiminnan osa-alueella
Jäseniä on jo kaikkiaan yli 140.
Et usko, mikä ilo on nähdä että haaveilemani käytännöt todella tuottavat tuloksia.
Olen kuunnellut silmät kyyneleissä palautteita kun porukka kertoo, millaisia positiivisia muutoksia heidän liiketoimintansa ja elämänsä ovat kokeneet – nopeimmillaan muutamissa viikoissa.
LUE VAIKKA...
Maria Kämppi, Musiikkialan yrittäjä
"
"
”Pyöritin firmaani palkkatöiden ohella koska pelotti että mitä jos en onnistukaan. Lopulta turhauduin ja liityin jäseneksi akatemiaan. Nopeasti mindsettini muuttui. Yrittäjähenkinen, positiivinen ja kannustava yhteisö sekä yhteiset sporttitapahtumat valoivat minuun uskallusta ja virtaa niin että jätin palkkatyöt ja hyppäsin päätoimiseksi yrittäjäksi. Menestyjän Kartano -työkalun avulla onnistuin tekemään sen verran hyvän liiketoimintasuunnitelman, että sain myönteisen päätöksen starttirahahakemukseen. Pelkästään se oli tuhansien eurojen arvoinen asia minulle. Onneksi uskalsin panostaa tähän täysillä.”
Tommi Ikonen, Personal trainer
"
"Jäsenten ja heidän suositusten kautta Kohti Unelmia Akatemia on tuonut minulle 8kk aikana 1500€/kk myyntiä lisää + yhden useamman tuhannen euron arvoisen yhteistyösopimuksen. En voisi olla tyytyväisempi”
"
Markus Tornberg, Taiteilija
”Olen tällä hetkellä aikuisopiskelija. Kaipasin lisätuloa ja innostuin Vallankumousviikon aikana hankkimaan jäsenyyden. Kolmessa kuukaudessa onnistuin tekemään 5000 euroa vaikka sitä ennen inhosin myyntiä! Olin niin tyytyväinen että hankin jäsenyyden myös tyttärelleni.”
"
Eetu, Musiikkialan yrittäjä
Ennen koronaa 80% tilauksista tuli inboundina ilman sen kummempia ponnisteluita. Sitten rajoitukset iskivät ja keikat loppui kuin seinään. Se hätkähdytti. Tajusin että tarvitsen kipeästi apua. Johanneksen sparraus antoi tarvittavat keinot ja rohkeuden että uskalsin alkaa tekemään hommia itse. Nyt on enemmän keikkaa, mutta sillä isolla erolla että nyt 80 % tulee aktiivisesta omasta tekemisestä ja 20 % inboundina. Tää muutos on tuonut hurjasti itseluottamusta lisää yrittäjyyteen! Kiitos Johannes!”
Jos mahdollista, olen vielä innostuneempi nyt kuin perustaessani akatemian.
Mutta haluan varoittaa.
Vaikka uskon että jokainen yrittäjä voi hyötyä akatemiasta, kaikki eivät ole siihen valmiita.
Nimittäin on syy siihen, miksi moni ei menesty eikä saavuta unelmaansa.
Se on tämä: he eivät sitoudu.
Nimittäin on helppo haluta jotain kivaa, mutta kun pitäisi nähdä sen eteen vaivaa, ei ollakaan valmiita siihen.
Esimerkiksi sohva & Netflix on liian mukava yhdistelmä.
(Tunnen tuon houkutuksen omakohtaisesti. Viime kuukausien illat on menneet Suitsin, Blacklistin ja Billionsin parissa 😅 ...)
Mutta jos mukavuudenhalu estää sinua saavuttamasta unelmiasi, silloin elät vain puolella liekillä, eikö?
Siksi pyydän sinulta: kuulostele itseäsi. Oletko kaikilta osin tyytyväinen yrittäjyyteesi?
Jos olet, haluan onnitella sinua. Et tarvitse muutosta.
Mutta jos koet nyt turhautuneisuutta tai pettymystä jollain tavalla, mieti miten vahva se tunne on vuoden kuluttua, jos et tee asialle mitään. Luuletko että ajan kanssa tunne heikkenee vai voimistuu?
Niinpä.
Mutta tänään voit päättää että teet asialle jotain.
Eikä se vaadi paljoa. Nimittäin uskon, että tulet näkemään dramaattisia tuloksia liiketoiminnassasi, jos panostat sen kehittämiseen edes 60 minuuttia viikossa.
KUVITTELE, JOS TÄSTÄ VUODEN KULUTTUA SINULLA OLISI...
… bisnes joka tuo merkittävästi enemmän liikevaihtoa lyhyemmällä työpäivällä
… tiukasti rajattu kohderyhmä jonka ongelmat tunnet kuin omat taskusi ja siksi markkinointisi puree
… rautainen itseluottamus jonka ansiosta soitat kylmäpuheluita kuin konkari ja myyt palveluasi ylpeydellä
…sometili joka pyörii parilla tunnilla viikossa mutta tuottaa jatkuvasti liidejä
… luottoihmisten ryhmä joiden henkiseen tukeen ja ammattitaitoon tiedät voivasi luottaa tiukan paikan tullen
Minua ainakin innostaa ajatus siitä, että ensi vuonna yhteisömme on auttanut taas kymmeniä ihmisiä voittamaan epävarmuutensa, oppimaan uusia taitoja ja nostamaan liiketoimintansa seuraavalle tasolle.
Haluaisin auttaa sinuakin siinä.
"
Jenni Salomäki, valmentaja
“Nyt mulla on fiilis, että en oo ikinä yksin vaan mun ympärillä on huikeat tyypit jotka auttaa kun on tarve. Olen jäsenyyden avulla saanut valtavasti rohkeutta verkostoitumiseen, jonka seurauksena uskalsin avata suuni oikeassa paikassa ja sain jutun Tampereella Aamulehteen! Saanut myös asiakkaita verkkovalmennukseeni sekä pienryhmääni. Olen löytänyt jokaiseen haasteeseen työkalut ja avun yhteisön sekä alustalta löytyvien kurssien avulla - vahva suositus kun haluaa päästä helpommin eteenpäin yrittäjänä.”
KUN TULET JÄSENEKSI, SAAT MUUN MUASSA TÄMÄN KAIKEN
Mastermind–mentorointiryhmä (arvo: mittaamaton)
Kuljet yhdessä pienryhmäsi kanssa eteenpäin toinen toisianne tukien ja tsempaten kohti kunkin omia tavoitteita yrittäjänä. Kun törmäät liiketoiminnassasi tai työtavoissasi ongelmiin, aktiivinen whatsapp-ryhmä ja videopuhelut auttavat pulasta. Toimin itse jokaisen ryhmän mentorina yhdessä bisnescoach Sami Kokkosen kanssa ohjaamalla ryhmien liidereitä "liiderichatissä" sekä kuukausittaisissa tapaamisissa.
Yhteisö (arvo: mittaamaton)
Tutustut samanhenkisiin yrittäjiin ja yhteistyökumppaneihin eri toimialoilta. Täältä on alkanut myös moni syvä ystävyyssuhde! Pääset osallistumaan kuukausittaiseen, koko yhteisön laajuiseen videotapaamiseen, jossa bisnescoach Sami Kokkonen ja minä nostamme nostamme esiin mielenkiintoisimmat kysymykset Mastermind-ryhmistä ja vastaamme niihin. Yhteisö on myös paikka, jossa voit markkinoida omia palveluitasi sekä löydät potentiaalisia asiakkaita.
Tarpeisiisi räätälöidyt verkkokurssit (arvo yhteensä yli 2 000 €)
Brändäys-verkkokurssi (arvo: 522€)
Suosituin kurssimme! Luo itse oma brändisi mainostoimiston opeilla (brändäyskurssi, graafinen ohjeisto, logon luominen, somepaketti).
Tuplaa tuloksesi -verkkokurssi (arvo: 740€)
Tuplaa tuloksesi Menestyjän Kartano -työkalulla alle 6 kuukaudessa. Erittäin suosittu kurssi, jossa opetan sinulle, miten vain 7 asian muuttaminen liiketoiminnassasi laittaa bisnekseesi aivan uuden vaihteen silmään.
Erotu sisällöllä -verkkokurssi (arvo: 99€)
Sisällöillä on väliä. Yrittäjänä on tärkeää tehdä juuri oikeita asioita mahdollisimman vähällä vaivalla ja silti saavuttaa hyviä tuloksia. Kurssin luojana on Jenna Mattjus, joka tunnetaan muun muassa xxx:stä.
Wix-nettisivukurssi (arvo: 322€)
Haluatko luoda omat nettisivut helposti ja edullisesti, ilman koodausta ja aiempaa kokemusta? Kurssi opettaa kädestä pitäen, miten rakennat toimivat ja tyylikkäät Wix-nettisivut muutamassa tunnissa.
Rakenna arjen huippukuntosi -verkkokurssi (arvo: 80€)
Hyvä terveys on elämän välttämätön perusta. Kurssi auttaa päivittämään rutiinisi liittyen ravintoon, palautumiseen ja aktiivisuuteen. Seuraamalla selkeää harjoitusohjelmaa ja inspiroivia videoita, rakennat sellaisen fyysisen ja henkisen kunnon, joka auttaa jaksamaan arjessa.
8D-meditaatiokurssi™ (arvo: 69€)
Meditate With Martta (MWM) on ensimmäisiä suomenkielisiä ohjattuja 8D-meditaatioita™. Kun kuuntelet tämän, rentoutuminen on taattu vaikka mielesi olisi stressistä sykkyrällä.
Riko esteet (arvo: 199€)
Peppiina Merosen inspiroiva verkkokurssi. Kurssin avulla tiedostat 10 estettä todellisen menestymisesi edessä, opit miten rikot ne ja valjastat käyttöösi suuremman potentiaalisi yrittäjänä.
Yrittäjän työtä helpottavat digityökalut (arvo: yli 200€)
Valikoitujen digityökalujen avulla työskentelet tehokkaammin, fokusoit fiksummin, teet lyhyempää työpäivää ja ennen kaikkea elät arkea, josta ehdit nauttia.
Suunta-digityökirja (arvo: 49€)
Suunta on tarkoitettu oman elämäsi, tavoitteidesi ja omannäköisesi yrittäjyyden suunnitteluun. Se auttaa sinua kädestä pitäen löytämään oman juttusi sekä syvemmän merkityksen kaiken tekemisen takaa. Lopputuloksena on valmis tavoitekartta, joka antaa sinulle selkeät askelmerkit seuraaville viikoille ja kuukausille.
Kirkasta kuvaustyylisi päivässä -workshop (arvo: 47 €)
Opit miten erotut valtavirrasta kuvien avulla ja viestit yrityksesi arvoista kuvien kautta. Alat luoda tyyliltään yhtenäistä kuvapankkia. Workshopin avulla pääset eroon somestressistä ja jatkuvasta jäljessä olemisen tunteesta.
Kouluttajana toimii somekuvaukseen erikoistuneen bränditoimisto Creator Akatemian Viivi & Susanna.
Valmispohjat someen (arvo: yli 200 €)
Kymmeniä valmiita visuaalisia sabluunoita, joilla luot oman brändisi mukaiset somepostaukset. Lisäämme jatkuvasti uusia pohjia, jotka auttavat rakentamaan sometileistäsi visuaalisesti yhtenäisen ja ammattimaisen.
Näin rakennat vapaan ja omannäköisen yrittäjyyden verkkokursseilla
(arvo: 78€)
Starttaa jopa 6-numeroinen verkkokurssibisnes. Kouluttajana toimii Iida Soininen!
Salamasukellus videomarkkinointiin
(arvo: 145€)
Opi tekemään kiinnostavia ja laadukkaita videoita matalalla kynnyksellä niin, että saat asiakkaita tai voit edistää asiaasi. Ilman, että hukut someen ja vaikka sinulla olisi kiire.
Kouluttajana toimii Voimaavideosta perustaja Anni Yli-Lonttinen.
Menestyneiden yrittäjien menetelmät (arvo: mittaamaton)
Tuomme alan huippujen menestyksen salat sinun hyödynnettäväksesi videoiden, livejen ja minikurssien muodossa. Jäsenenä pääset kuulemaan muun muassa, mitä sanottavaa yrittäjyyteen on seuraavilla menestyjillä Nanna Karalahti, Ilkka Koppelomäki, Sami Sundvik, Tomi Kaukinen, Juha-Petteri Kukkonen ja Peppiina Meronen. Opit myös miten sinäkin voit seurata heidän jalanjäljissään.
Oma whatsapp-numeroni (arvo: mittaamaton)
Voit heittää minua kysymyksellä aina kun jokin asia yrittäjyydessä mietityttää sinua.
Yhteisö tuo mukanaan myös lukuisia etuja ja alennuksia. Jäsenenä hyödyt yhteistyökumppaniemme tarjouksista kuten:
-
Puhdas+ lisäravinteet -25%
-
SumUp maksupääte veloituksetta (arvo 29€)
-
Maksuton coaching Sami Kokkosen kanssa (arvo 124€)
-
Maksuton 1kk jäsenyys Saa Mitä Haluat alustalle
BONUS UUSILLE JÄSENILLE
Saat päivän kestävän BisnesBootcampin (ovh. 299 euroa) ilmaiseksi.
Tilaisuus Helsingissä.
Voin paljastaa, että jos jäsenyyden hinta määräytyisi sen todellisen arvon mukaan, puhuttaisiin noin 10 000 eurosta.
Mutta harvalla on sellaisia rahoja tilillä makaamassa. Sitä paitsi mielestäni tällainen tietotaito ja henkinen tuki kuuluu ihan jokaiselle yrittäjälle.
Siksi olen halunnut pitää vuosijäsenyyden mahdollisimman halpana: nyt päivähinta on suodatinkahvin verran.
Ei paha, vai mitä? Muutamalla kolikolla päivässä kaikki yllämainittu. Kuukausihinnaksi tulee alvillisena reilu satanen. Voit maksaa vuosijäsenyyden kerralla tai osissa Klarnan avulla.
Miltä kuulostaa?
Mietin usein, että jos en olisi tutustunut satoihin yrittäjiin elämäni aikana, moni yrityksistäni olisi jäänyt perustamatta, moni euro ansaitsematta ja moni tärkeä ystävyys solmimatta.
Minulle toisten yrittäjien verkosto on ollut elämäni suunnan määrittävä tekijä.
Uskon, että se voi olla sitä myös sinulle.
Toivottavasti nähdään toisella puolella!
❤️ Johannes
PS
Olitpa jäsen tai et, jos jokin yrittäjyydessä mietityttää (tyyliin mistä löytäisit sopivan tekijän nettisivuille tai someen), laita viestiä numeroon
040 4168 796
niin autan sinua löytämään vastauksen ja ohjaan luultavasti jonkun jäsenemme kanssasi yhteen... :)
USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET
Kenelle jäsenyys on tarkoitettu?
Yrittäjille jotka ovat kyllästyneitä polkemaan paikallaan ja haluavat menestyä isommin sekä niille jotka eivät vielä ole yrittäjiä mutta haaveilevat siitä. Me autamme sinua saamaan isomman vaihteen silmään.
Voinko ostaa jäsenyyden vaikka en ole yrittäjä?
Kyllä. Voit tunnustella rauhassa, miltä ajatus yrittäjyydestä tuntuu. Moni on perustanut yrityksen vasta liityttyään jäseneksi ja silti pystynyt muutamassa kuukaudessa tienaamaan 2 500 - 5 000 €. Sinäkin voit tehdä saman.
Milloin pääsen jäsenyysmateriaaleihin käsiksi?
Heti kun olet ostanut jäsenyyden, saat sähköpostiisi tunnukset. Niillä pääset kirjautumaan akatemian oppimisympäristöön ja käyttämään kaikkia verkkokursseja ja työkaluja.
En ole kovin hyvä teknologian kanssa, kannattaako minun liittyä jäseneksi jos kaikki on etänä?
Ymmärrän huolesi. Jos osaat ostaa jäsenyyden, niin osaat varmastikin myös kirjautua kurssialustallemme ja käyttää kurssimateriaaleja. Autamme toki myös sinua vaikka "kädestä pitäen" miten pääset materiaalien pariin ja liittymään zoom -puheluihin jne. Ja kaikki meillä ei suinkaan tapahdu etänä, vaan järjestämme myös kasvotusten tapahtumia (tosin toistaiseksi pääasiassa pk-seudulla)
Voinko maksaa osamaksulla?
Kyllä. Vuosijäsenyyden voi maksaa osissa Klarnan avulla, korottamana heidän kautta saat 30päivää maksuaikaa tai sitten voit katsoa sinulle sopivan lyhennystahdin. Tältä sivulta ostaessasi Klarna tulee vaihtoehtona maksutavoissa. Jos haluat maksaa sittenkin kokonaan kerralla, maksathan sen täältä: https://www.kohtiunelmia-akatemia.fi/jäsenyys